Kasvuyrityksen uusi harppaus: Sentin venyttäminen loppui

Hyvinvointiteknologiaa kehittävä Everon tähtää isojen pelureiden ykköshaastajaksi pääomasijoittajan avulla.

Vanhusten hoitoon liittyviä teknologiaratkaisuja kehittävä Everon panostaa voimakkaasti tuotekehitykseen ja kansainväliseen kasvuun.

Yhtiön toimitusjohtajan Markus Mernen mukaan sentin venyttäminen loppui heti, kun pääomasijoitusyhtiö VersoVentures tuli Everonin pääomistajaksi viime vuonna.

  • Olemme tuplanneet liikevaihdon tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Jatkamme panostuksia tuotekehitykseen ja myyntiin myös jatkossa, Merne kertoo.

Everonin kokonaisliikevaihto oli viime vuonna 2,15 miljoonaa euroa. Henkilöstömäärä on kasvanut viime vuoden alun 15:sta 34:een ja Ruotsista on saatu uutta jalansijaa yrityskaupan jälkeen. Seuraavaksi katse kääntyy Englantiin ja Saksaan.

  • Meillä on selkeä tavoite. Aiomme olla hyvinvointiteknologian ykköshaastaja isoille kansainvälisille yhtiöille, Merne sanoo.

”Rahoituksen merkitystä kasvuloikan mahdollistajana ei pidä aliarvioida. Kun pääomasijoittaja tuli mukaan, saimme kerralla talouden kuntoon ja resursseja kasvuun.”

Kovaa kansainvälistä kasvua tavoittelevat yritykset kärsivät usein samoista kasvun lasikatoista. Everon ei ole poikkeus.

Lietolaisyritys on alun perin perustettu jo 14 vuotta sitten, vaikka ensimmäiset neljä vuotta kului teknologiaa kehittäessä. Yhtiö on kehittänyt useita hyvinvointiratkaisuja aina vanhusten turvapalveluista potilastietojen kirjaamisjärjestelmiin.

Merne myöntää, että taloudellinen rasite oli liikaa yhdelle ihmiselle kannettavaksi.

  • Rahoituksen merkitystä kasvuloikan mahdollistajana ei pidä aliarvioida. Kun pääomasijoittaja tuli mukaan, saimme kerralla talouden kuntoon ja resursseja kasvuun. Nyt voin keskittyä täysillä bisnekseen. Olemme myös pystyneet palkkaamaan henkilökuntaa. Lisäksi hallitustyö on nyt ammattimaista ja meillä on resurssit tehdä yrityskauppoja, Merne listaa.

Systemaattista myyntiä

Mernen suhtautuminen pääomasijoittajiin on muuttunut hänen omien sanojensa mukaan radikaalisti sen jälkeen, kun VersoVentures tuli omistajaksi.

  • Verso on vastuullinen sijoittaja, se vaalii kokonaisuutta.

Verso Venturesin osakas Mika Suomela sanoo, että neuvottelut sujuivat koko ajan hyvässä hengessä, vaikka ne kestivätkin pitkään.

  • Näimme yrityksen potentiaalin. Myös yrittäjän persoona ja tiimin osaaminen olivat isossa roolissa. Markuksessa on osaamisen lisäksi draivia, Suomela kertoo.

Hänen mukaansa VersoVentures on tuonut myyntiin systemaattisuutta ja vahvempia resursseja. Yksi osakkaista, Jukka Rauhala, on Everonin hallituksen puheenjohtaja. Etenkin rahoituskeskusteluissa uudesta pääomistajasta on ollut apua.

Merne arvioi, että jokaisen kansainvälistä kasvua tosissaan hakevan kasvuyrityksen on syytä pohtia pääomasijoittajan mukaan ottamista omistajaksi.

  • Aika harvalla on omassa lompakossa niin paljon rahaa, että pystyy kantamaan kansainvälistymisen rahoitustarpeen ja riskin. Pääomasijoittajan omistus kasvuyrityksessä pitäisi olla enemmänkin luonnollinen tapa toimia. Puolen omistaminen hyvästä yrityksestä on parempi kuin sata prosenttia nollasta, Merne sanoo.

Hae Investointia